Leiri Kaldoaivin erämaassa
Leiri Kaldoaivin erämaassa

Erämaavaellus Kaldoaiviin 5.-10.8.2024

Se ei ole kuiskaus. Se on huuto.

Vain kiivaissa puuskissa puhaltava koillistuuli saa sen hetkeksi vaikenemaan. Muutoin se on niin voimallisesti läsnä, ettei sitä voi olla huomaamatta, ettei siihen alinomaan havahtuisi.

Hiljaisuus.

Se asuu tässä kairassa vahvemmin kuin muissa kulkemissamme. Kuin tämä olisi sen alkulähde, josta se tunturipurojen ja jokien virroissa kulkeutuu muualle vain ollakseen vieras.

Kaldoaivi. 

Lähde kanssamme kokemaan Suomen suurimman erämaa-alueen hiljaisuus ja jylhyys.

Tällä vaelluksella emme todennäköisesti tapaa muita ihmisiä, joten saamme mahdollisuuden keskittyä vain itseemme ja ympäröivään luontoon. Kuljemme syvälle erämaahan mutta emme pidä kiirettä. Tällä vaelluksella on aikaa pysähtyä ihailemaan luontoa ja kokea todellinen erämaan kosketus.

Kaldoaivin erämaassa pääset ihastelemaan syviä jokilaaksoja ja loivaa tunturiylänköä.

Ohjelma: 

Aloitamme vaelluksen maanantaiaamupäivästä Pulmankijärveltä. Kuljemme maltillisia 8-12 kilometrin päivämatkoja. Jos päivän päätteeksi riittää energiaa, on leirien läheisyydessä mahdollisuus tehdä pieniä retkiä ilman rinkkaa. Pääsemme myös ihailemaan kaunista vesiputousta Adolfin kammin läheisyydessä ja kuljemme muun muassa venäläisten vuonna 1944 alas ampuman Junkers -kuljetuskoneen hylyn ohi.

Vaelluksen aikana majoitumme omissa majoitteissa (teltta). Panostamme leiripaikan valintaan ja pyrimme löytämään kauneimmat paikat. 

Kuljemme pääosin poluttomassa maastossa. Reittiemme sisältää jonkin verran nousuja ja laskuja sekä mahdollisten kosteikkojen ylittämistä. Reitti vaatii täten osallistujilta hyvää peruskuntoa ja kykyä kantaa omat tavaransa rinkassa, joka painaa noin 20 kilogrammaa.

Toivomme osallistujilta jonkinlaista aiempaa vaelluskokemusta. Luokittelemme vaelluksen vaativaksi. Olemme erämaassa täysin sääolosuhteiden armoilla, eikä vaelluksen aikana ole saatavilla minkäänlaista turvaa esimerkiksi tuparakenteista tai teistä. Poluton maasto on epätasaista ja vaatii kulkijalta enemmän energiaa kuin poluilla tai valmiilla vaellusreiteillä kulkiessa.

Jos olet kiinnostunut erämaavaelluksesta ja et omaa aiempaa vaelluskokemusta, tutustu Muotkatuntureille suuntautuvaan ruskavaellukseemme.

Tutustuthan retkeily- ja vaelluskurssi tarjontaamme, jos kyseessä on ensimmäinen pitkä erämaavaelluksesi tai haluat syventää taitojasi ennen vaellusta. Tarjolla on myös lyhyempiä vaelluksia, joilla voi kartuttaa kokemusta.

Saat meiltä ennen vaellusta kattavan varustelistan ja vinkkejä vaellukselle valmistautumiseen. Noin kuukausi ennen vaellusta järjestämme videoyhteydellä infon, jossa käymme läpi reittisuunnitelmaamme ja vastaamme askarruttaviin kysymyksiin. Halukkailla on mahdollisuus osallistua reittisuunnitteluun ja suunnistamiseen paikan päällä.

Kauttamme on mahdollisuus veloituksetta lainata majoitteita, alustoja, makuupusseja, keittimiä ja rinkkoja.

Oppaana vaelluksella toimii Jere Simola.

Reittisuunnitelma

Päivä 1: Lähtö Pulmankijärveltä klo 10, päivämatka n. 10 km

  • Päivä 2: Päivämatka n. 10-15 km
  • Päivä 3: Päivämatka n. 10-15km 
  • Päivä 4: Päivämatka n. 10-15 km 
  • Päivä 5: Päivämatka n. 10-15 km
  • Päivä 6: Päivämatka n. 8-10 km, saapuminen Pulmankijärvelle alkuiltapäivästä.

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Vaelluksen hinta on 519 euroa. Hinta sisältää verot, oppaiden palvelut (sähköposti ja whatssapp) ennen vaellusta ja vaelluksen aikana, varustelistat ja vinkit vaellukselle valmistautumisen, reitti- ja turvallisuussuunnitelmat sekä ensiaputarpeita. Vaelluksen hintaan sinulla on myös mahdollisuus lainata meiltä varusteita.

Voit maksaa vaelluksen kerralla tai varausmaksun 70 euroa. Loppusumman saat laskulla, joka erääntyy kuukausi ennen vaellusta. Mikäli haluat maksaa Edenredin tai Epassin liikuntaeduilla ota meihin yhteyttä sähköpostilla info@kelo-outdoors.fi.

Hinta ei sisällä vaelluksella nautittavia ruokia, kuljetuksia Pulmankijärvelle tai sieltä takaisin eikä mahdollisia majoituksia ennen ja jälkeen vaelluksen.

Vaellus toteutetaan, kun osallistujia on vähintään kuusi (6) . Vaelluksen ikäraja on 18-vuotta. 

Vaelluksen lähtö-ja paluupaikkana toimii Pulmankijärven eteläpäässä sijaitseva parkkialue. Julkisilla pääsee Rovaniemeltä Nourgamiin, josta Pulmankijärvelle pääsee taksilla tai kimppakyydillä. Autamme kyytien järjestämisessä ja vaellusryhmän whatssapissa voi sopia kimppakyytejä.