
Erämaavaellus Muotkatunturin erämaassa 7.-11.9.2026
Haluatko kokea erämaan rauhan ja päästä näkemään ruskan upea väriloisto?
Muotkatuntureilla pääset ihailemaan kumpuilevia tuntureita, erämaan avaruutta, kauniita järviä ja lampia, vuolaasti virtaavia puroja ja tiheitä tunturikoivikkoja.
Tällä vaelluksella on aikaa pysähtyä ihailemaan ympäristöä ja nauttia ruskan väreistä. Koivujen lehdet loistavat kirkkaan keltaisina ja varvut löytävät kaikki punaisen sävyt.
Vietämme kaksi yötä samassa leiripaikassa ja teemme ilman rinkkaa retkiä lähituntureille.
Ohjelma:
Aloitamme vaelluksen Muotkan Ruoktusta, josta suuntaamme etelään kohti erämaata. Vietämme viisi päivää ja neljä yötä upeissa maisemissa ruskaa ihastellen. Kuljemme maltillisia 6-12 kilometrin päivämatkoja. Majoitumme kaksi yötä samassa leirissä ja nousemme sään salliessa Peltoaivin eli Peltotunturin huipulle ihailemaan maisemia ilman raskaita kantamuksia.
Vaelluksen aikana majoitumme omissa majoitteissa (teltta). Panostamme leiripaikan valintaan ja pyrimme löytämään kauneimmat paikat.
Maasto on pääosin helppokulkuista mutta osin polutonta ja täten hieman hitaampikulkuista. Reittiemme sisältää jonkin verran nousuja ja laskuja ja vaatii täten osallistujilta hyvää peruskuntoa ja kykyä kantaa omat tavaransa rinkassa, joka painaa noin 15-20 kilogrammaa.
Toivomme osallistujilta kokemusta ulkona yöpymisestä sekä rinkan kanssa pidempien päivämatkojen kulkemisesta tai muuten hyvää peruskuntoa. Aiempaa kokemusta pidemmistä vaelluksista ei vaadita mutta toivomme, että ymmärrät erämaan luonteen, mikäli harkitset tätä vaellusta ensimmäiseksi vaellukseksi. Olemme erämaassa täysin sääolosuhteiden armoilla, eikä vaelluksen aikana ole saatavilla juurikaan minkäänlaista turvaa esimerkiksi tuparakenteista tai teistä.
Tutustuthan retkeily- ja vaelluskurssi tarjontaamme, jos kyseessä on ensimmäinen vaelluksesi tai haluat syventää taitojasi ennen vaellusta. Vaelluksen ostajille kursseista -15% alennus.
Saat meiltä ennen vaellusta kattavan varustelistan ja vinkkejä vaellukselle valmistautumiseen. Noin kuukausi ennen vaellusta järjestämme videoyhteydellä infon, jossa käymme läpi reittisuunnitelmaamme ja vastaamme askarruttaviin kysymyksiin. Halukkailla on mahdollisuus osallistua reittisuunnitteluun ja suunnistamiseen paikan päällä.
Kauttamme on mahdollisuus veloituksetta lainata majoitteita, alustoja, makuupusseja, keittimiä ja rinkkoja.
Oppaana vaelluksella toimii kokenut luonnossa liikkuja ja koulutettu erä- ja luonto-opas Jere Simola.
Reittisuunnitelma:
- Päivä 1: Lähtö Muotkanruoktusta klo 10, päivämatka n. 10-12 km
- Päivä 2: Päivämatka n. 8-10 km
- Päivä 3: Retkipäivä ilman rinkkaa
- Päivä 4: Päivämatka n. 10-12 km
- Päivä 5: Päivämatka n. 5-7 km, saapuminen Muotkanruoktuun puolen päivän jälkeen.
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Vaelluksen hinta on 465 euroa. Hinta sisältää verot, oppaiden palvelut (sähköposti ja whatssapp) ennen vaellusta ja vaelluksen aikana, varustelistat ja vinkit vaellukselle valmistautumiseen, reitti- ja turvallisuussuunnitelmat. Vaelluksen hintaan sinulla on myös mahdollisuus lainata meiltä retkeilyvarusteita ilman lisäkustannuksia.
Voit maksaa vaelluksen kerralla tai varausmaksun 70 euroa. Loppusumman saat laskulla. Mikäli haluat maksaa Edenredin, Epassin ja Smartumin liikuntaeduilla ota meihin yhteyttä sähköpostilla info@kelo-outdoors.fi.
Hinta ei sisällä vaelluksella nautittavia ruokia, kuljetuksia Muotkan Ruoktuun tai sieltä takaisin eikä mahdollisia majoituksia ennen ja jälkeen vaelluksen.
Vaellus toteutetaan, kun osallistujia on neljä (4). Vaelluksen ikäraja on 18-vuotta. Vanhemman kanssa yli 15 -vuotiaat vaeltajat ovat tervetulleita. Vaellus toteutetaan! Kolme paikkaa vapaana.
Vaelluksen lähtö-ja paluupaikkana toimii Muotkan Ruoktun lomakylä osoitteessa Karigasniementie 2281, Inari. Paikalle pääsee kätevästi julkisilla tai omalla autolla. Lomakylässä tarjolla edullista majoittumispalveluja sekä mahdollisuus suihkuun ja saunaan vaelluksen päätteeksi pientä korvausta vastaan.
Kannustamme kimppakyyteihin ja majoituksiin, joita voit sopia muiden vaellukselle lähtijöiden kanssa vaelluksen omassa whatsapp-ryhmässä.
